Valkoinen peura

Heinä-elokuu on häiden sesonki aikaa. Koronasta huolimatta moni onnellinen pari on saanut toisensa, vaikka jossakin tapauksissa häät juhlitaan vasta myöhemmin ensi kesänä. Moni odottaa innolla ja jännityksellä kirkossa häämassin alkua, mutta on myös niitä, jotka odottavat sitä kauhulla- avioliiton pyhästä siteestä onkin tulossa katkeamaton tukahduttava kahle.      Työnpuolesta olen ollut monen laisissa häissä niitä järjestämässä ja monet harrasuskovaiset häät on tullut siinä nähtyä. Olen pitänyt ääntä aikaisemminkin uskonnollisesta väkivallasta ja siksi päätinkin kirjoittaa ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin naimisiin pakottamisesta ja sovituista avioliitoista, jotka molemmat ovat uskonnollisen väkivallan muotoja. Sovitut avioliitot ovat vielä suhteellisen yleisiä ja ne voivat olla onnellisiakin, jos aviopuolisot hyväksyvät tilanteet, mutta silloin kuin puhutaan avioliittoon pakottamisesta, niin silloin on kyse vielä vakavammasta asiasta. Aina silloin tällöin kuulee maailmalla tapah

Tämä on tavallaan jatkoa blogitekstilleni; ” Tavoitteena onnellisuus” . Meille tuli mieheni kanssa nyt elokuussa 12 vuotta täyteen avioliittoaikaa ja juhlistimme sitä parhaiten sanomalla; Minä rakastan sinua ja kiitos kun olet olemassa.” (Isäntä on kiittänyt minua niin kauan kuin olemme olleet yhdessä, muistakaa mitä olen paasannut kiitollisuudesta useammankin kerran 😊 .) Lopuksi rutistimme toisiamme niin lujaa, että henki oli loppua. Tästä päästäänkin tämän päivän aiheeseen, eli siihen miten tärkeää on sanoa nuo sanat, vaikka periaatteessa tietääkin ne todeksi sekä ottaa se kumppani syliin, vaikka ihan ilman sen erikoisempaa syytä. Itse elän ns. ruuhkavuosia; toimin yrittäjänä, isäntä käy päivätöissä ja pienet lapset koulussa ja jaloissa pyörimässä. Ja vaikkei sitä sellaisia ruuhkavuosia eläkään, niin arjessa unohtaa usein pienet yksinkertaiset asiat. Ja joku voi ajatella, että suomalainen mies ei puhu tunteistaan, muuta kuin kaatokännissä. Tämäkin on usein totta, moni mies nimit