Juhannus sisältää paljon uskomuksia ja vanhoja traditioita. Perinteisesti juhannuksena ennustetaan tulevia rakkauksia ja hoidetaan terveyttä vihtomalla saunassa. Ollaan ulkona pelaamassa ulkopelejä, käydään juhannustansseissa, uidaan ja grillataan. Ja toiset nauttivat alkoholia, ja toiset sitten hyvinkin rankalla kädellä. Ja joissain päin suomea palavat suuret juhannuskokot.
Perinteikäs Juhannus
Juhannus on keskikesän juhla, jolloin luonnonhenget ovat
aktiivisemmillaan ja keijukaisia sekä kotitonttuja voi nähdä vilahtavan
silmäkulmasta. Meillä kotona asuukin eräs tietty keiju ja joitakin vuosia
sitten, hän näyttäytyi minulle ensimmäisen kerran juuri juhannusaattona. Muukin
henkimaailman toiminta on huomattavasti aktiivisempaa aina, kuin on kyseessä
erityinen aika vuodesta. vietän juhannusta perheeni kanssa ns. mökillä ja viime yönä klo.02.30 kuulin kovan kolauksen ja keittiössä näinkin sininen naishahmon, mutta en jäänyt juttelmaan kun olin juuri menossa nukkumaan.
Juhannuksen aika on todella hyvää aikaa vuodesta maadoittua ja meditoida ulkona. Energiahoidotkin ovat usein tehokkaimpia. Jos vaan on mahdollista, niin potkaise kengät jalastasi ja upota ne nurmikkoon tai hienoon rantahiekkaan. Makaa kalliolla leppoisessa auringonpaisteessa ja kastele jalkojasi järvivedessä. Luonnonmukainen suolampi on minun kokemukseni mukaan järvistä maadoittavin vaihtoehto uimiseen tai jalkojen liotteluun 😊 Ja siihen kun lisää vielä Käen tai Kuikan laulun niin ei parempaa kesäiltaa olekaan. 😊 💕
Sauna on mainio kansanperinteinen parannuspaikka loitsuineen ja vihtoineen. Juhannussaunasta tuleekin helposti aromaterapeuttinen sauna, kun hautoo tuoretta saunavihtaa löylykiulussa ja heittää siitä sitten vettä kiukaalle. Koivuvedestä ja vihdasta tulee aina sotkua joten, muista aina tarkistaa, että saunassasi saa käyttää vihtaa, jos olet jossakin vuokrapaikassa yms. Monilla mökeillä onkin mahdollisuus vanhanaikaiseen savusaunaan, joka jo itsessään on mystinen elämys. Pidänkin saunaa ja suihkua hyvänä henkisenä puhdistumispaikkana. Kun haluan puhdistaa itsestäni raskasta energiaa ja huolia niin visualisisoin suihkussa valkoisen tai kultaisen suihkun, jonka alla olen ja saunassa meditoin ja maadoitun visualisoimalla jaloista juuret maahan kuin vesi valuu sääriä pitkin alas.
Itse olen montakin kertaa kokeillut 7 kukkaa tyynynalla konstia nuorempana, mutten ole sinne uniini ketään saanut kosimaan. Ei se sinänsä enää haittaa, kun olen ollut jo reilu 10 vuotta naimisissa. 😊 Monet vanhanaikaiset ennustuskonsit ovatkin hauskaa viihdettä ja niissä on alueellisia eroja. Jotkin tietyt tavat ovat käytössä vain tietyllä paikkakunnalla. Tällaista kirjallisuutta löytyy usein oma kotikunnan/kaupungin kirjastosta paikallishistoria osastolta. Jos olet kiinnostunut erilaisista vanhan aikaisista ennustuksista, niin Suomen kirjallisen seuran - "vanhat merkkipäivät" on erittäin laaja kokoelmateos koko vuotta koskevista ennustuksista ja uskomuksista. Juhannus onkin se aika vuodesta, kun monet rakkaudennälkäiset ihmiset tilaavat tulkintoja rakkauselämäänsä korttitulkitsijoilta yms. Monissa tulkinnoissa onkin erityistä voimaa, kun on erityinen ajankohta, kun niitä tekee. 😊
Jos haluat minulta oman henkilökohtaisen rakkaustulkinnan kirjallisena tarot korteilla, niin voit tilata sen suoraan nettikaupastani tästä linkistä: https://susuwellbeing.fi/fi_FI/henkiset-tuotteet/rakkaus-tulkinta-tarot-korteilla Rakkaustulkinta on tarjouksessa sunnuntaihin 27.6.2021 asti koodilla: JUHANNUS2021. Tarjoushinta on 10€/ tulkinta. Olet oikeutettu alennukseen vain käyttämällä koodia.
Juhannuksena hoidetaan itseä saunassa, mutta on myös monia loitsuaineksia, joita voi kerätä vain juhannusyönä varastoon koko vuodeksi erilaisia seoksia varten. Toiset lataavat kristalleja juhannusyön yöttömänä yönä. Juhannus onkin tästä syystä erityistä aikaa perinteikkäille parantajille ja noidille.
On myös olemassa useita erilaisia ja erityisiä juhannususkomuksia liittyen suomalaisiin jumalhahmoihin, olentoihin ja ilmiöihin. Esim. juhannusyönä mentiin suolle tapaamaan hetteenhaltijaa, joka osasi parantaa minkä tahansa sairauden ja jos juhannusyönä näki sinisiä liekkejä, niin saattoi löytää sieltä paikalta aarteen, kun Aarnikratti poltteli hometta kultakolikoistaan. Kirjailija Eero Ojanen on kirjoittanut useita kirjoja suomalaisesta muinaisukosta, joten suosittelen niitäkin aiheesta kiinnostuneille, monet hänen kirjoistaan sopii lapsillekin ja ne ovat kevyttä luettavaa värikkäillä kuvilla.
Valitettavan harvoin enää on mahdollisuus nähdä juhannuskokkoja, mutta kun sellaisen näkee, niin sen tuijottaminen on hyvin hypnoottista ja toisia tulen läheisyys puhdistaakin henkisesti, koska tulta pidetään elementeistä kaikkein voimakkainten puhdistavana. Moni polttaakin kokossa vanhat ikävät muistot visualisoiden tai polttamalla konkreettisia esineitä, kuten valokuvia tai paperille kirjoitettuja ajatuksia. Tulesta ennustaminen eli pyromantia on myös eräs tulkintamuoto, jota voi harjoittaa voimallisesta juhannuskokosta.
Liha henkisen työntekijän ruokavaliossa
Silloin tällöin puhutaan myös siitä voiko kanavointeja tekevä ihminen syödä lihaa ja sitähän usein juhannuksena pukkaa tulla syötyä yli tarpeenkin. Lihan poisjättämiseen liittyy ajatus siitä, eläin kärsiessään erittää vereensä adrenaliinia ja sitä kautta se pelkoenergia siirtyy kanavoitsijaan, joka vaikuttaa kanavoitsijan värähtelyyn ja se taas vaikuttaa kanavoinnin laatuun. Varmaan on muitakin syitä miksi toiset henkiset työntekijän eivät syö lihaa, mutta tästä ehkä puhutaan eniten eläinten oikeuksien ja eettisyyden lisäksi. Itse olen kyllä lihansyöjä, mutta en syö lihaa ennen meedioistuntoa tai muita henkisiä harjoituksia. Muutenkin vältän raskaasti syömistä juuri ennen istuntoa, koska se väsyttää ja siihen on ihan biologiset syyt miksi niin käy. Ja jos kanavoisijaa väsyttää niin energia ei nouse niin korkealle kuin normaalisti ja kanavoinnista tulee helposti epäselvää. Myöskään ei saa olla liian nälkä, koska sekin laskee energiatasoa ja alkaa väsyttämään ja yksinkertaisesti kurniva vatsa häiritsee keskittymistä. Jos juhannuksena tulee syötyä lihaa enemmänkin, niin kannattaa muistaa, että sen sulaminen elimistössä on hidasta ja jos olet herkkä ruokavalion henkisille vaikutuksille, niin älä ihmettele, jos sinulla on haasteita keskittyä henkiseen työskentelyyn heti juhannuspyhien jälkeen.
Henkisyys ja alkoholi
Sitten se ystävämme alkoholi. Toiset käyttävät sitä päästäkseen helpommin tripille eli henkisille matkoille. Jos alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena kanavoi niin voi olla, ettei viesti tule silloin puhtaasta lähteestä eli valosta, hyvästä henkimaailmasta. Tällaisessa tilanteessa ns. pahat henkivallat voivat ottaa kontrollin, koska kanavoija itse ei pysty täysin kontrolloimaan itseään. Viesti voi tulla myös egosta ja sitä voi luulla kanavoiduksi viestiksi. Itse käytän joskus alkoholia ja minusta täysi raittius ei ole ehto kanavoitsijalle, niin kuin ei ole tupakoimattomuuskaan tai muukaan elämäntapainen juttu. Me olemme kuitenkin ihmisiä ja meille on oikeus maallisten asioiden tekemiseen. Jokainen valotyöntekijä voi siis minusta ottaa alkoholia, syödä lihaa tai vaikka polttaa tupakkaa, siinä pitää katsoa omaa terveyttään.
Ruumiimme on kuitenkin se henkinen temppelimme, eli jos tieten tahtoen tuhoamme ruumiimme huonoilla elämäntavoilla, niin emme voi syyttää siitä muita, kuin itseämme. Olen kuullut joskus, että meedion työ vie elinajasta pois 10 vuotta ja se perustuu ilmeisesti siihen, että henkinen työ syö ajan kanssa niin paljon ruumiimme energiaa. Moni onkin huomannut, että kanavoinnin jälkeen on todella väsynyt, joten minusta onkin hyvin loogista, että huolehtimalla omasta ruumiistasi, niin sen paremmin voit palvella henkimaailmaa ja muita ihmisiä. Emme voi elää ilman ruumistamme tässä maallisessa maailmassa ja kun meistä tulee henkiä niin emme enää kanna murhetta elämäntavoistamme tai ruumiimme kunnosta, joten parempi siitä on huolehtia nyt kun vielä olemme täällä. 😊
Lopuksi
Tämän päiväinen pohdintani olikin hyvin teemainen. Hauskaa jos sait tekstistäni uusia ajatuksia juhannusrutiineihisi. Ihanaa juhannuksen jatkoa. 😊 💕
Tervetuloa toistenkin lukemaan blogiani. Uusi blogipostaus
ilmentyy 1-2 kertaa viikossa. Parhaiten pysyt ajan tasalla postausteni suhteen
liittymällä blogin lukijaksi. Julkaisen blogini myös omilla facebook-
sivuillani facebook@susuwellbeing. Olisin kiitollinen palautteesta, voit jättää
sitä tänne Blogin kommenttikenttään tai Facebookkiin. Kaikki palveluni ja
yhteistietoni löydät kotisivuiltani https://susuwellbeing.fi/fi_FI/henkiset-tuotteet
Terv. Susu 💓
Kommentit
Lähetä kommentti