Siirry pääsisältöön

Meditaatiota, psykedeelejä ja muita vippaskonsteja - Omien psyykkisten kykyjen kehittäminen

Monet henkiset ihmiset miettivät voiko omia psyykkisiä kykyjään kehittää vai onko ne aina vain synnyin oikeus. Onko kykyjen kehittämiseen vippaskonsteja? Monesti sanon tätä kysyville ihmisille, että itse olen elävä esimerkki siitä, että kykyjään voi kehittää. Olenkin kertonut usein oman henkisen polkuni ja miten kyvyt ovat vuosien aikana kehittyneet eteenpäin. Itselläni on ilmeisesti ollut aina meedion lahja, mutta se aukesi kunnolla vasta harjoittelun myötä muutama vuosi sitten, selvänäköinen olen ollut jo lapsesta saakka, mutta sitäkin on tullut harjoitettua vasta viime vuosina. 


 

Psykedeeleja

Lueskelin juuri eilen erästä keskustelua psykedeelien käytöstä; toiset käyttävät niitä menestyksellisesti terveyden hoitamiseen ja toiset taas henkiseen kasvuun trippien eli henkisten matkojen kautta. Siitä sainkin inspiraation tämän kertaiseen pohdintaani. Mielipiteet jakautuvat henkisen kehittämisen suhteen selvästi kahtia, toiset pitävät sitä luonnollisena ja terveenä tapana kuhan on kyseessä jokin luontainen aine kuten ns. ihmesienet eli se on äiti maan tapa kommunikoida. Toiset, itseni mukaan lukien ajattelevat kaikkien keinotekoisten aineiden olevan keinotekoisia, joten kyseenalaistetaan niiden kautta tulleet näyt ja viestit, koska se tieto ei tule silloin puhtaasta lähteestä. 

Rajuimmat väiteet väittivät, niin että josset ole kokeillut psykedeelejä, niin henkinen oppi on jäänyt vajaaksi ja siten olet henkisesti huonompaa kastia. Minusta tämmöiset väitteet ovat vaarallisia ja ajattelemattomia. Ja itse taas ajattelen tällä tavalla ajattelevien ihmisten olevan juuri sellaista "sieltä mistä aita on matalin"- ihmistyyppiä. Tähän olis kiva saada joku kunnon peruste miksi he ovat tällä kannalla, oman kantani pystyn perustelemaan kyllä. Eli muistutan taas, että rakentava keskustelu ja kommentoionti on erittäin tervetullutta. 😀

Kun puhun puhtaasta lähteestä, tarkoitan mahdollisimman korkea värähteistä taajuutta ns. jumalallista- tai enkelitaajuutta sekä kirkasta suoraa kommunikointia eikä sumeaa örvellystä. Lisäksi näen tässä myös vaarana sen, kun on aineiden vaikutuksen alaisena, niin suojusmekanismi ei toimi, eli pahat henkivallat saavat paremmin otteen mielestäsi, koska kriittinen mieli ei toimi (meedio tarvitsee sitä aina jonkin verran, kun kommunikoi) ja lisäksi tripit ei ole aina mitään mieluista katsottavaa ja niitä ei pääse pakoon ennen kuin vaikutus lakkaa. Silloin kuin harjoitat itseäsi kirkkain mielin niin voit katkaista yhteyden koska vaan, jos viesti on epämiellyttävää tai tulee epäilys tiedon lähteestä. Lisäksi on vaarana myös se, että jos kykysi ei ole vielä kunnolla avautuneet ja menet ottamaan jotain mieltä laajentavaa ainetta ensimmäistä kertaa, niin psyykkiset kykysi aukeavat kerralla repäisten auki, jolloin psykoosin riski on suuri. Psykedeelien sanotaan avaan ihmismielen uinuvia osia aivoissa, siksi niitä pidetäänkin hyvänä konstina harjoittaa itsetutkiskelua ja avata henkisiä kykyjä. 

Tässä kohtaa on myös hyvä tehdä ero spyykkisen ja mediaalisen tason välillä. Jos aineita käyttävä henkilö on auki vaan psyykkiselle tasolle niin silloin vain selvänäkö on auki, niin silloin en näkisi tätä niin vaarallisena. Mutta jos henkilö on auki mediaaliselle tasolle eli henkilö on kommunikaatioyhteydessä henkimaailmaan, niin silloin ei voi tietää miltä tasolta kommunikointi tulee ja keneltä, koska rationaalinen mieli on niin sumea, ettei pysty erottelemaan viestien laatuja toisistaan.

Ihmisten psyykeissä ja aineissa on paljon eroja, joten ei voi aukottomasti sanoa mikä aine toimii hyvin, voimakkaasti, huonosti, miedosti tai on vaarallinen. Keskusteluissa törmää usein spykedeelien ja joskus muidenkin päihteiden käytön (huumeiden) kokeilun suostutteluun, senkin uhalla, että usein kyseessä on laittomia tuotteita ja isojakin terveysvaaroja. Minusta tätä on todella huolestuttavaa. Yleinen perustelu on se, että niitä on käytetty uskonnollisissa riiteissä kautta ihmiskunnan historian, joten siksi niiden kuuluisi olla hyväksyttäviä ja pitäisi kuulemma olla vaarattomia käyttäjälleen. Olisi hyvä jos spykedeeleistä lääkinnällisessä käytössä ja henkisessä kasvussa olisi luotettavaa ja tutkittua tietoa helposti saatavilla. Psykedeelit eivät aiheuta riippuvuutta niin kuin huumeet, mutta niihin liittyy muita vaaroja; ne voivat olla epäpuhtaita, sienilajeja saatetaan sekoittaa myrkkysieniin, voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, ottaja sairastaa jotain mt- sairautta ja oireet pahenevat käytön myötä, tapaturmariski nousee ja laittomassa katukaupassa on omat vaaransa.

Itse olen sillä kannalla, ettei oikotietä onneen ole, eli laitan enemmän painoarvoa oman harjoittelun kautta tulleelle mielen hiljaisuudelle ja sitä kautta kehittyneille spyykkisille kyvyille ja saadulle tiedolle. Se vaatii harjoittelua ja aikaa, mutta siitä ei ole vaaraa kenellekään (paitsi, jos on diagnosoitu joku hallusinaatioihin, persoonallisuushäiriöihin, paranoidiaan yms. liittyvä sairaus). Itsekin olen kärsimätön omissa harjoituksissani ja se mielen hiljaisuus on joskus vaikea löytää, mutta en silti ottaisi riskiä vetää jotakin ainetta, kun ei muuten onnistu. En kanavoi edes vähäisen alkoholin ottamisen jälkeen, koska jo pelkästään siinä huomaa, ettei meediokyky toimi normaalisti, joten minimoin riskin meedioimalla AINA selvinpäin. 

 

Eri tasotyöskentelyä tarvitaan

Kun kirjoitin tuossa aikaisemmin, että viesti pitää tulla korkeasta enkelitaajuudesta, niin en dissaa missään nimessä äiti maatyöskentelyä. Maatyöskentely on värähtelyltää hyvin erilaista kuin enkelitaajuus värähtely, mutta se ei tarkoita, että se olisi jotenkin vaarallista tai huonompaa värähtelyä. Äiti maan värähtely ja sen kanssa työskentely on enemmän ”maallisempaa” ja raskaammin värähtelevää, kun enkelityöskentely on taas ”henkisempää” ja hienojakoisempaa. Maatyöskentely auttaa meitä tässä maallisessa elämässä, saamaan asioita itsellemme. Maatyöskentelyn kautta me nukumme paremmin, kehomme voi paremmin, meillä menee työssä hyvin ja voimme seksuaalisesti paremmin. Enkelitaajuus työskentelyssä katsomme asioita ns. korkeammasta näkökulmasta, silloin emme halua enää pelkästään maallisia asioita vaan henkisiä asioita ja silloin ajattelemme enemmän myös muita ihmisiä, eläimiä ja koko maapallon hyvinvointia. Ollakseen henkisesti tasapainossa, niin tarvitsemme maatyöskentelyä ja taivastyöskentelyä, molempia hyvässä suhteessa. Ei saa olla itsekäs maan mato, mutta ei saa olla pää pilvissäkään. 😀

Se mikä tässä maatyöskentelyssä on vaarana, niin on se, että jumiutuneet vainajahenget ja pahantahtoiset häirikköhenget ovat tällä tasolla, ja osaamaton voi joutua ongelmiin heidän kanssaan. Myös luonnonhenget ovat tällä maatasolla ja heidän kanssaan työskentely on mukavaa koska he ymmärtävät tätä meidän maallista elämäämme todella hyvin.

 

Vippaskonsti ei kanna pitkälle

Muistutan tässä myös pikaisesti myös siitä, että iso väsymystila on verrattavissa humalatilaan, joten ei kannata kanavoida liian väsyneenäkään, koska siinä on samoja riskejä, kun kännisenä kanavoinnissa. Toki jo pieni väsymys tila aukaisee näkökyvyn helposti, eli ns. ”väsyneenä näkee harhoja”. Monella ihmisellä, jolla kyvyt vasta aukeavat, ne lähtevät toimimaan juuri väsymisen yhteydessä ja joskus syvän euforian tunteen yhteydessä esim. hieronnan yhteydessä. Kykyjen harjoittamisen väsymisen kautta ei kuitenkaan ole se oikea keino opiskella selvänäköä tai mediumismia, koska väsyminen johtaa yleensä aina nukahtamiseen, joten jos nukahtaa kesken harjoittelun, niin harjoitus jää puolitiehen.

Miten sitten energiahoitojen kautta aukeavat ja kehittyvät psyykkiset ulottuvuudet? Lyhyesti tämän voisi sanoa, että ulkoa tuleva on ulkoa tulevaa. Ulkoa tuleva apu on aina riippuvaista muista henkilöistä, ei sinusta itsestäsi. Toisen henkilön apu on kyllä usein hyväksi, mutta oma kehittyminen ei saa jäädä sen varaan, eli toinen henkilö voi auttaa sinua vain tiettyyn pisteeseen asti ja sen lisäksi sinun pitää tehdä omaa sisäistä työtä.

 

Etä- ja lähiharjoittelua

Nyt korona aikana virtuaaliset palvelut ovat mahdollistaneet opiskelun kotikoneelta. On tapauskohtaista, pystyykö henkilö aistimaan toisen henkilön energiaa tai auraa tietokoneen ruudun läpi. Itse suosittelen kokeilemaan, koska itse teen virtuaalisia meedioistuntoja ja korttiluentoja tietokoneen välityksellä ja olen kokenut sen toimivan siinä missä lähikontaktitkin. Joillekin riittää pelkkä puhe puhelimen kautta, joillekin sähköposti ja valokuva ja toiset tarvitsevat sen livevideo mahdollisuuden.

Lähikontaktin kautta toimivat koulutukset ovat energian lukemisen harjoittelun kannalta parempi vaihtoehto varsinkin, jos ole vasta aloittelija. Kun olet hieman harjoitellut lähikontaktissa energian lukemista, niin silloin sinun on helpompi lähteä harjoittelemaan etänä.

Kaikessa harjoittelussa asiakaspalaute on tärkeää. Jos ei saa mitään asiakaspalautetta, niin harjoittelu jää vakaaksi ja et voi kehittää omia toimintatapojasi, jos ei sinulle minkäänlaista palautetta anneta.

Koulutusten lisäksi on tietysti myös messut, workshopit ja luentotapahtumat mistä saa paljon tietoa ja useissa on myös käytännön harjoituksia. Monia näistäkin on saatavilla myös etänä.

Itse järjestän 31.7-1.8.2021 Jämijärvellä Valkoisen peuran kesämiitin jonka aiheena on juuri psyykkisten kykyjen kehittäminen. Miitti sisältääkin luentoja sekä yksilö- ja ryhmäharjoituksia. Liput ovat myynnissä etukäteen ja tapahtumapaikassa on mahdollisuus yöpyä ja ruokailla. Alla olevasta linkistä voit varata paikan itsellesi tapahtumaan. https://susuwellbeing.fi/fi_FI/retriitit/valkoisen-peuran-kesamiitti

 

Lukutoukka pärjää aina

On olemassa monia hyviä kirjoja psyykkisten kykyjen kehittämiseen, osa niistä sisältää vaan yleistietoa henkisyydestä ja monissa on myös käytännön harjoituksia, joita voit kokeille kotona itsenäisesti.

Lähes aina, kun henkilö kiinnostuu ensi kerran henkisyydestä ja psyykkisistä kyvyistä suositellaan lukemaan alankirjallisuutta ja onneksi sitä löytyy suomen kielisenä paljon ja englannin kielisenä vaikka kuinka paljon lisää.

Netissä on myös monia keskustelupalstoja, joissa voi kysyä sekä blogeja ja blogityyppisiä kirjotelmia löytyy, joita voit lueskella kirjojen lisäksi. Myös Youtube-videoita löytyy suomeksi ja englanniksi, joissa on ohjattuja harjoituksia ja lisäksi on myös tietopohjaisempia videoita. 

Monet meedio ja selvänäkijät ovat itseoppineita, eli heillä ei ole välttämättä taustallaan mitään pidempää koulutusta ja he voivat olla ihan yhtä päteviä kuin sellainnen henkilö joka on kiertänyt koulutuksissa ulkomaita myöten. Kyse ei olekkaan koulutustodistusten määrästä vaan sisäistetyn tiedon määrästä. Näennäiskoulutettuja on aina, ihan joka allalla.

 

Mielen hiljaisuus on avain

Jo lapsille sanotaan, että pitää kuunnella sisäistä ääntä. Se pieni hiljainen sisäinen äänesi on se sinun intuitiosi, joka yrittää sinulle kertoa kuinka asiat ovat. Omien henkioppaiden, enkeleiden ja oman sisäisen viisauden kuuntelu onnistuu vain silloin kuin pystyt sulkemaan kaiken ylämääräisen itsesi ulkopuolelle ja keskittyä omiin tuntemuksiisi. Meditaatio harjoittaa tätä sisäisen äänen kuuntelua. Ne, jotka aloittavat meditaatio harjoittelun taistelevat usein eniten juuri tämän mielen hiljaisuuden kanssa, mieleen pulpahtelee työasiat, lasten kouluasiat, ruokakauppaostoslistat yms.

Itsellenikin on tuttua tämä oman mielensekamelskan kanssa taistelua, varsinkin alkuaikoina ärähdin turhautuneena, kun ajatukset karkaa lähes välittömästi jonnekin. Ihmiset jakautuvat tässä myös kahtia, toisille sopii ohjatut meditaatiot ja toisille pelkästään musiikki, jonka aikana tehdään ennalta suunniteltuja harjoituksia. Itse lukeudun niihin ihmisiin, jolla on niin vilkas mielen liike, että suurin osa ohjatuista meditaatioista kulkee minun makuuni aivan liian verkkaisella tahdilla, siksi meditoinkin omia harjoituksia pelkällä musiikilla. Joskus vaan ohjaajalla saattaa olla sellainen ääni, että se ärsyttää, niin silloin on parempi ”vaihtaa levyä”. 

Aloittelijan kannattaa myös aloittaa vain muutamalla minuutilla, jo 5 min on hyvä suoritus. 10-15 min on aika tavanomainen mietiskelyaika. Maailman parhaat meditoijat voivat meditoida päiviä paastoten, mutta se on sit jokasen henkilökohtainen tavoite haluaako olla sellainen vai ei.

Joskus on myös hyvä lähteä ihan pelkälle meditaatiomatkalle, eli rentoudut ja annat mielesi/henkimaailman näyttää sinulle vapaasti kuvia ja ääniä. Usein juuri tällaisella vapaalla meditaatiomatkalla tutustut omiin oppaisiisi ja enkeliisi, koska annat heille vapaat kädet tulla esiintymään. Itse harrasta juuri tätä vapaata mielen liikettä työtiimini kanssa. Se on eräänlaista kanavointia, henget näyttävät ja kertovat asioita, jotka ovat siinä hetkessä ajankohtaisia. Siinä voi kysyä itse kysymyksiä tai sitten vain olla kuunteluoppilaana.

Ohjaan myös omaa meditatiivista luontojoogaa asiakasryhmilleni. Joogaliikkeiden yhteydessä tehdään aistiharjoituksia. Luonnossa ollessa kuuluu usein ihmisten puhetta tai autojen ääntä, niin näissä harjoituksissa on ideana opetella sulkemaan tietyt äänet ulkopuolelle ja keskittymään tiettyyn ääneen. esim, jos kuuluu lintujen laulua ja heinäsirkan siritystä saman aikaisesti, niin harjoituksena voi olla keskittyä vain heinäsirkkaan tai vaikka heinän ääneen, kun tuuli liikuttaa niitä. Välillä harjoitetaan myös tuntoaistia eli keskitytään siihen miltä tuuli tai aurinko tuntuu kasvoilla. Tällaiset harjoitukset harjoittavat selväkuuloisuutta ja selvätuntoisuutta. 

 

Lopuksi

Loppujen lopuksi ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa ja väärää tapaa harjoittaa omia henkisiä kykyjä. Jokaiselle löytyy varmasti omansa, mutta kannattaa pitää se oma terve järki mukana näissäkin asioissa. 

Juhannuksen aikaan meni 10 000 lukukertaa läpi joten kiitos siitä teille lukioille, ehkä mun juttuni sitten kiinnostavat ihmisiä. 😏 Viime viikolla olin niin kiireinen, etten vaan löytänyt aikaa blogin kirjoittamiseen, joten pahoittelut niille jotska kirjoitustani odittivat viimeviikolla.💖

💓 Jos joku hyötyi kirjoituksestani, niin kirjoitukseni tuotti tulosta ja se täytti tehtävänsä.💓

Ja kuten aina, rankentava keskustelu on suotavaa, riitely ei.

Tervetuloa toistenkin lukemaan blogiani. Uusi blogipostaus ilmentyy 1-2 kertaa viikossa. Parhaiten pysyt ajan tasalla postausteni suhteen liittymällä blogin lukijaksi. Julkaisen blogini myös omilla facebook- sivuillani facebook@susuwellbeing. Olisin kiitollinen palautteesta, voit jättää sitä tänne Blogin kommenttikenttään tai Facebookkiin. Kaikki palveluni ja yhteistietoni löydät kotisivuiltani https://susuwellbeing.fi/fi_FI/henkiset-tuotteet

Terv. Susu 💓

Kommentit

  1. FACEBOOK KÄYTTÄJÄN KOMMENTTI:
    Psykedeelejä ja muita päihdyttäviä aineita tulee käyttää vain ja ainoastaan kokeneen mestarin läsnäollessa. Ei yksin eikä varsinkaan vasta-alkajana.
    Energiatasolta näkee ja aistii kauas, jos ihminen on käyttänyt psykedeelejä. Heidän värähtely on epäharmonista ja aura usein paikoin rikki tai revennyt kokonaan. Heillä eheytyminen noista traumoista on työlästä, sillä eksyminen on todennäköistä, kun yhteys omaan sisäiseen voimaan voi olla häiritty ja omaksuttu tieto siten vääristynyttä.
    En siis kevyin perustein suosittele itselääkintää kenellekään.
    Mutta on myös tilanteita missä lääkitys voi olla avuksi. Mm neliraajahalvaantunut joka on pakotettu olemaan vain mielensä kanssa, sillä ei voi liikkua, voi hyötyä paljonkin saamastaan kipulääkityksestä jonka ns sivuoireena voi olla vapautuneempi kanava päästä astraalimatkailemaan. Näin halvaantunut voi saada paljon sielunravintoa nukkuessaan, vaikka päivätajunnan elämä olisi tuskantäyräteistä tai tylsää.
    Myös monet mummelit ja papat elämänsä ehtoopuolella saattavat saada viimeisinä elinviikkoinaan sairaalassa vahvaa lääkitystä joka avaa kanavat matkusteluun. Tällaisia eläviä matkaajia käy joskus pällistelemässä ja ihmettelemässä meedioiden työskentelyä ihan uteliaisuuttaan. Tämä voi helpottaa kuolevien rajan yli siirtymistä, mutta toisinaan elävät ovat paniikissa asiasta sillä siirtymä voi olla raju lääkkeiden voimalla ja pyyke ei aina tosiaan pysy perässä. Tämä voi aiheuttaa inhottavia painajaisia joita sairaaloissa usein pahennetaan nostamalla lääkitystä, sen sijaan että kokeltaisiin toista valmistetta mikä saattaisi sopia ihmiselle paremmin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voinko auttaa?

  - Kun sinun tulkintaasi tulee ahdistunut asiakas, miten sinun pitäisi auttaa?   Kun puhumme vastuullisesta valotyöstä, niin usein sanotaan, että akuutista ahdistuksesta tai mielenterveydellisistä haasteista kärsivän asiakkaan oikea paikka on jossain muualla, kuin tarot-tulkitsijan pakeilla. Kylmäävä fakta on kuitenkin se, että mielenterveyspalveluiden jonot ovat niin pitkät, että asiakas joutuu jonottamaan kuukausia ja jopa vuosia, ja palveluidenpiiriin pääsemisenkin ehtona on se, että täytyy olla todella huonossa kunnossa, että pääsee edes jonoon. Valitettavasti esim. Erään tuttavani piti yrittää itse%%rhaa 2 kertaa, ennen kuin hänelle edes sovittiin ensimmäinen tapaaminen mielenterveystoimistoon. Ikävä kyllä, 3 yrityskerralla hän onnistui... Tämä pistää miettimään valotyönammattiani uudesta näkökulmasta. Koska tiedän mielenterveyspalveluiden hurjan kuormittuneisuuden, niin onko parempi, että annan oman osani asiakkaan mielenterveyden hyväksi vai annan ammattila...

Irti päästämisen ja anteeksiannon metodi

Kirjoitan tähän ns. maalikon valoonsatto ohjeistuksen. Jos tiedät, että kodissasi on häiritseviä tai apua tarvitsevia vainajahenkiä, niin voit käyttää tätä maneeria heidän ohjaamiseen valoon. Jos tämä ei toimi, niin pyydä paikalle ammattimeedio auttamaan valoonsaattotyössä.  ”Valossa kaikki on anteeksi annettu. Minä annan sinulle anteeksi sen minkä voin. Älä pelkää sillä valossa ei ole mitään pelättävää. Päästä irti kaikesta mikä ei ole sinulle tarpeellista. Valossa on kaikki mitä tarvitset. Olet vapaa menemään. Päästä irti vihasta, surusta, pelosta ja katkeruudesta. Valonmaailmassa nämä ovat tarpeettomia. Valossa kaikki tämä ikävä puhdistetaan sinusta pois ja jäljelle jää vain rakkautta, anteeksiantoa ja turvaa. Päästä irti myös kaipuusta, kaikki on hyvin. Me jälkeen jäävät pärjäämme hyvin, elävien vuoksi sinun ei tarvitse jäädä pimeyteen. Jos näet valoa, mene rohkeasti sitä kohti. Pyydän Arkkienkeli Azraelin johdattamaan sinua valoon, kotiin. Edeltäsi menneet läheis...

 Henkinen sumutus – Huijareita henkisissä piireissä

Noin pari kuukautta sitten ystäväni joutui törkeän huijauksen kohteeksi ja tällä tilanteella oli erittäin vakavat psyykkiset seuraukset. Tajusin heti kuunnellessani ystäväni kertomusta, että kyseessä on ammattimainen energiahoitaja huijari, jonka tekniikka perustuu uhrin pelotteluun ja pelon avulla rahastamiseen ja hallintaan. Onneksi sain ystäväni tajuamaan, että häntä on huijattu ja estin siten ystävääni tekemästä itselleen mitään peruuttamatonta… Henkisiä piirejä vuosia seuranneena aina välillä törmää huijareihin, jotka käyttävät ”ota rahat ja juokse ” -tekniikkaa, mutta tämä tapaus oli omaa luokkaansa järjestelmällisyytensä ja pitkälle mietityn tyylinsä vuoksi.   Lähdinkin tutkimaan kyseisen huijarin toimintaa ja laitoin moneen facebook- ryhmään, että etsin huijausten uhreja blogikirjoitusta varten. Viikon aikana sain n. 30 yhteydenottoa josta 24 oli saman huijarin uhria. Sain kanteluita myös useammasta muusta epäilyttävästä toimijasta alalla.  Olen kiitollinen kaikille, ...