Pari viikkoa sitten järjestin pienen kyselyn facebookissa, että mitä on henkisyys, mitä se ei ole ja mitä on näennäishenkisyys. Saikin paljon vastauksia kysymykseeni, joten kiitos kaikille vielä, jotka vastasivat.
Tämän blogipostauksen idea tuli siitä, että minulle tuli itselleni
tilanne, että piti selittää mitä henkisyys on ja huomasin, sen olevan yllättävän
vaikeaa, sillä jokainen kokee sen eri lailla, tämän huomasi myös vastaajien
kommenteissa ja moni olikin sitä mieltä, ettei henkisyyden käsitettä edes pysty
tarkkaan määrittelemään.
Itse vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi omaan kysymykseeni siten, että henkisyyttä on se, että pyrkii olemaan hyvä ihminen ja oppii sisäistämään henkisiä oppeja. Näennäishenkisyyttä on se, että lukee paljon henkisiä kirjoja, seuraa luentoja ja käy tapaamassa kuuluisia henkisiä opettajia, mutta ei opi niistä opinnoistaan koskaan mitään. Tällainen henkilö LUULEE TIETÄVÄNSÄ KAIKEN HENKISYYDESTÄ ja silti ei kuitenkaan noudata oppimiaan henkisiä oppeja käytännössä ja/tai ei usko koko asiaansa ylipäätään, mutta puhuu siitä silti. Epähenkinen ihminen on taas sellainen, joka ajattelee vain ja ainoastaan itseänsä, tuomitsee toiset ja kylvää vihaa ja katkeruutta ympärilleen tällainen henkilö ei anna sijaa henkiselle pohdiskelulle.
Mitä on henkinen kasvu ja henkiset oppiläksyt?
Henkisissä piireissä törmääkin usein käsitteeseen henkinen kasvu. Tällä termillä tarkoitetaankin juuri sitä pyrkimystä, jonka tavoitteena on tuleminen hyväksi ihmiseksi. Ihminen kerää elämänsä aikana niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, jotka kasvattavat meitä henkisesti. Opimme käsittelemään omia tunteitamme ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja tilanteina. Opimme katsomaan maailmaa myös toisen silmin ja ymmärtämään omamme lisäksi myös toisen ihmisen sisäistä maailmaa. Opimme löytämään rakkauden itsessämme ja muissa olennoissa ja olevaisissa. Kun tilanteet toistuvat, niin olemme jo sisäistäneet oppimme edellisestä ja osaamme nyt hyödyntää oppimaamme. Opimme etsimään ja löytämään oman totuutemme ja puhumaan sen äänellä. Tavoitteena on, että selviydymme tilanteesta kuin tilanteesta henkisesti voittajina. Henkinen oppiminen on askel askeleeta etenevä polku, joka vie meiltä koko elin iän. Siksi sanotaankin, ettei henkinen polku ole koskaan valmis, aina on jotakin opittavaa.
Ja spiritistisen käsityksen mukaan, kun siirrymme henkimaailmaan, niin viemme oppimme mukanamme, jolloin sielumme kehittyy taas viisaammaksi, jonka jälkeen on jälleen aika uudestaan syntyä ja aloittaa kaikki alusta lopullisena tavoitteena valaistunut sielu. Tällöin puhutaankin sielun kehityksestä/vaelluksesta, karmasta ja sielunsopimuksista. Henkisyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita samaa, kuin spiritistinen näkemys kuoleman jälkeisestä elämästä ja henkimaailman olomassaolosta, vaikka monelle se on iso osa henkisyyttä.
Erilaisia vastauksia
Monen kommentoineen vastauksissa toistui mm. sisäisen rauhan löytäminen ja rakkaudesta eläminen. Paljon samoja asioita tuli esille kommenteissa, mutta myös erojakin oli. Moni toi esille Jumalaan ja Jeesukseen uskomisen, mutta toinen ääripää taas sanoi, ettei Henkisyyteen liity uskonnollisuus.
En halua toistaa samoja asioita
niin listasin nyt erilaisia vastauksia, sillä siten aukeaa paremmin lukijalle
miten laajasta aiheesta ja monimuotoisesti määriteltävästä asiasta oikeastaan
on kyse. Muutaman lauseen siteerasin suoraan.
- Henkisyyttä on ajatella itse, eikä hyväksyä automaattisesti muiden totuuksia. Henkisyys on siis vapautta, joka ei rajoitu muiden mielipiteisiin tai opettamiin malleihin. Henkisyys alkaa aina
omasta itsestä, oman itsensä tutkimisesta, ei ulkoa opetellusta kirjan tekstistä.
- Henkisyys on parhaillaan rauhaa ja hyvää oloa, tyytyväistä elämää itsensä ja muun maailman kanssa.
- Henkisyys koetaan hyvin henkilökohtaiseksi asiaksi. Eli sitä ei voi kukaan toinen määritellä, onko joku henkinen vai ei. Joku kommentoi, että jokainen ihminen on henkinen jollain lailla, koska kaikilla meillä on henki.
- Näennäishenkisyyttä on mm. se, että arvostelee toisen huonoja energioita.
- Epähenkien henkilö löytää kaikista muista vikaa, mutta ei koskaan itsestään.
- Näennäishenkinen tai epähenkinen ihminen esittää suurempaa, tietäväisempää ja täydellisempää, kuin on. Henkinen ihminen ymmärtää oman vajavaisuutensa.
- Henkisyyttä ei ole se, että riidellään jonkin asian oikeellisuudesta, sillä henkinen ihminen hyväksyy sen, että jokaisella on omat mielipiteet. Hän arvostaa jokaista joka on sellainen, kuin on. Hän osaa toimia sovittelijana.Kaikkia ei tarvitse rakastaa, mutta pitää hyväksyä ihmisten erilaisuus.
- Henkisellä ihmisellä on korkea moraali.
- Henkine ihminen on myötätuntoinen, puolueeton, empaattinen ja avulias.
"Henkinen ihminen toivoo kaikille hyvää puhtaasta sydämestään. Rukoilee ja pyytää apua ohi kulkiessaankin sille, joka on turmellut elämänsä. Valaistunut ihminen ei useinkaan kannata mitään mikä on oikeasti turhaa (henkinen painolasti). Ei asetu minkään puolelle ja jos asettuu, täytyy olla hyvin moraalinen syy, sillä rehellisyys itseään ja kaikkia kohtaan on hyvin tärkeää valaistuneelle. Jos ego puhuu ihmisessä voimakkaasti hyökkäillen, on henkisyys vielä liian pintapuolista. Moraali jää liian vähäiseksi.Valaistunut ihminen ymmärtää egon hiljentämisen merkityksen, sillä muuten ei voi toimia puhtaasti ja kunnioittaen opettajana muille. ”
- Omaa egoa ei pidä yrittää tukahduttaa kokonaan niin, kuin monesti ymmärretään väärin. Jokaisen pitää oppia sietämään omia varjopuoliaan ja tulla toimeen niiden kanssa. Ego on osa jokaisen ihmisen omaa persoonallisuutta, joten sitä ei voi kokonaan kitkeä pois.
-Henkisyyttä on rohkeus pitää omat rajansa. Liiallinen alistuminen ja vääränlainen nöyryys eivät palvele henkistä hyvää itsessämme.
- Henkinen ihminen ei niin kovasti lokeroi asioita, vaan ajattelee, että me kaikki olemme osa suurta suunnitelmaa ja kokonaisuutta.
- Joissakin uskoinnoissa
näennäishenkisyyden näkee selvästi. Rekvisiitta on tärkeämpää kuin itse aihe. Henkinen ihminen pärjää myös vain sillä mitä kantaa sisällään.
- Henkisyys on
elämäntapa. Henkinen ihminen on jatkuvasti kiinnostunut henkisistä asioista ja haluaa
aidosti kehittää itseään ja miettii asioita syvällisemmin. Henkisyys näkyy jokapäiväisessä elämässä teoissamme, sanoissamme ja ajatuksissamme. Henkinen ihminen ymmärtää myös toimintansa seuraukset.
” Henkinen ihminen kuuntelee omaa sisäistä ääntään, sielunsa ääntä, joka kehottaa tekemään hyvää ja olemaan hyvä niin itselleen kuin muille (tietysti myös eläimille ja luonnolle).”
”Henkisyys ei ole onnen tavoittelua ulkoisista asioista, vaan sisäisen valon, voiman ja rakkauden löytämistä ja siinä pysymistä. Henkisyys ei ole myöskään rahan, maineen ja materian perässä juoksemista."
- Henkisyys ei ole sama asia kuin uskonnollisuus (hengellisyys), vaikka henkisyyteen yleensä kuuluukin usko korkeammista voimista ja ajatuksista siitä, että on olemassa Jumala tai jokin Alkulähde, josta kaikki on saanut alkunsa. Ihminen voi olla henkinen ja hengellinen yhtäaikaa.
"Uskonnoton ihminen voi olla paljon henkisempi kuin joku kirkossa kävijä, joka mekaanisista "Isä meidän" -rukouksistaan huolimatta jättää henkiset arvot kuitenkin toteuttamatta, ja elää pelosta, eikä Rakkaudesta käsin. (Kirjoitan rakkauden tarkoituksella isolla kirjaimella, sillä rakkaus, johon viittaan, on sitä suurinta ja puhtainta, pyyteetöntä, Universaalia Rakkautta).”
” Lahkolaisten saarnaukset ja toisten helvettiin tuomitseminen on juuri tuota näennäishenkisyyttä.”
”Henkisyyteen liittyy paljon asioita, jotka nähdään "henkisiksi" mutta se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi ennustajilla asioiva ihminen tai selvänäkijä, joka tulkitsee tarot-kortteja ja kerää kristalleja, olisi todellisuudessa pätkääkään henkinen, jos hän käytännössä ajattelee ja toimii koko ajan itsekeskeisesti tai muutoin henkisten arvojen vastaisesti.”
”Henkinen ihminen osaa arvostaa ja rakastaa itseään oikealla tavalla, eikä aseta itseään kenenkään ala- tai yläpuolelle.”
- Henkisyyttä on myös oman viisauden jakaminen, ei sen tyrkyttäminen.
Lopuksi
Kiitos kun luit blogiani. Juuri hiljan meni rikki 17 500 lukukertaa, joten kiitos siitä kaikille teille, jotka olette lukeneet tekstejäni viimeisen puolen vuoden aikana. 😊
Tästä postauksesta ei tullut sellaista
mitä olin alun perin ajatellut, mutta toivottavasti tykkäsit lukemastasi. 💗Ja toivottavasti tuo listaus ei ollu nyt kovin sekavaa. 😁
💓 Jos joku hyötyi kirjoituksestani, niin kirjoitukseni tuotti tulosta ja se täytti tehtävänsä.💓
Tervetuloa toistenkin lukemaan blogiani. Uusi blogipostaus ilmentyy yleensä 1 kerran viikossa. Parhaiten pysyt ajan tasalla postausteni suhteen liittymällä blogin lukijaksi. Julkaisen blogini myös omilla facebook- sivuillani facebook@susuwellbeing. Olisin kiitollinen palautteesta, voit jättää sitä tänne Blogin kommenttikenttään tai Facebookkiin.
Kaikki palveluni ja yhteistietoni löydät kotisivuiltani www.susuwellbeing.fi.
Jos et ole vielä tutustunut youtube-kanavaani niin tästä linkistä pääset katsomaan tulkintojani ja ohjattuja meditaatioitani. Tervetuloa seuraamaan minua sinnekin. 😊 https://www.youtube.com/channel/UCCJ5mXQl1CXpdlF0VZKcgkg
Terv. Susu 💓
Kommentit
Lähetä kommentti