Elämme hyvin maskuliinisessa maailmassa, jossa herkkyydelle ei aina ole sijaa. Usein ajatellaan, että ”herkkyys on heikkous, eikä kukaan kaipaa itkupillejä”, mutta se ei aina olekaan näin, vaan se voi olla juuri sinun suurin voimavarasi ja kaunein lahja universumilta.
Viime aikoina henkioppaani ovat ohjanneet minua muistuttamaan useampaa asiakasta ja ohjattavaani siitä asiasta, että herkkyys on lahja. Herkkä ihminen on intuitiivinen näkijä ja kuulija. Hyvin herkillä ihmisillä näen suuren vaalean punaisen sydänchakran, joka kertoo heti herkkyydestä, vaikka emme ole edes puhuneet juuri mitään. Energia ja chakrat paljastavat selvänäkijälle ihmisen todellisen ja usein piilotetunkin olemuksen.
Herkkä ihminen itkee, kun joku muu itkee, hautajaiset haluaisi kiertää kaukaa. Herkkä ihminen ei voi katsoa draamaa telkkarista elämättä mukana joka hetkessä. Sydäntä puristaa, kun elokuvan hahmolle tapahtuu jotain ikävää ja itkee kun telkkarissa itketään. Hän uppoutuu niin elokuvaan, ettei kuule eikä näe mitä kotisohvan ympärillä tapahtuu. Herkkä ihminen voi kadota myös kirjan sivuille, itkeä ja elää sen maailman ja tarina on luettava loppuun yhdessä päivässä tai yössä, koska sydän niin haluaa tietää onko tarinalla onnellista loppua.
Herkkä ihminen on voi aistia eläinten tunteet ja kivut. Herkkä ihminen voi aistia myös luonnon kivut, kun puita kaadetaan ja kallion energian, kun kalliota räjäytetään uuden valtatien edeltä. Hän voi tuntea tuskaa, kun luontoa saastutetaan. Herkkä ihminen voi tuntea globaalin hädän ja ahdistua, kun kuulee maailmalla tapahtuneista sodista, suuronnettomuuksista ja luonnonmullistuksista. Herkkä ihminen voi valvoa öitään, kun miettii asioita joihin, yksi pieni ihminen ei voi vaikuttaa.
Herkät ihmiset ovat joutuneet usein elämässään kiusaamisen kohteeksi koulussa tai työpaikalla, jopa omassa perhepiirissäkin. ”Itkupilli, itkupilli”- kaikuu usein muistona mielessä, kun alakoulussa toiset lapset rallattelivat.
Herkkä ihminen saattaa itkeä, tietämättä miksi, sillä silloin hän aistii jotain mitä ei silmillään voi nähdä, hän voi aistia henkiolennon tuskan ja surun. Herkkä ihminen voi itkeä kaikki maailman itkemättömät kivut, kun tietämättään kanavoi sen kollektiivisesta tietoisuudesta.
Myös omat käsittelemättömät tunteet, sisäinen neuvottomuus ja tuska voivat purkautua yhtenä kyynelten jokena. Eikä näitä tunteita osaa eikä voi käsitellä muulla tavalla, kuin antaa itsensä itkeä, heittäytyä polvilleen ja ulvoa suoraa kurkkua.
Usein itkulle meinaa tule loppua ennen, kuin on itkenyt silmänsä ja poskensa kipeiksi ja kyynelkanavat ovat niin tyhjät, ettei kyyneleitä vaan enää tule.
Kaiken tämän jälkeen sitä kysyy itseltään; ”Miksi?”
”Miksi minun täytyy olla tällainen itkupilli? Miksi oman herkkyyteni pitää rasittaa elämääni niin paljon, että jokapäiväisessä arjessa on haasteita?”
Herkkä ihminen aistii toisen tunnetilat, todelliset ajatukset ja näkee valheiden läpi. Herkkä ihminen saattaa itkeä usein ja olla se hiljainen persoona, joka mieluummin kuuntelee kuin puhuu itse. Ja jos puhuukin, niin hän harkitsee tarkkaan ennen, kuin puhuu. Hän ei ole välttämättä arka, vaan valitsee hetkensä energian mukaan, eli puhuu silloin, kun energia antaa sille tilaa.
Herkkä ihminen on empaatikko, todellinen valonpalvelija. Häntä kiinnostaa aidosti ja todella paljon se mitä toinen ajattelee ja tuntee ja hän haluaa tai toivoisi voivansa auttaa. Ujous voi estää sen, ettei hän uskalla puhua suoraan, mutta koska myös ajatukset ovat energiaa, niin parannusenergiaa voi välittää myös tietämättään vain toivomalla tälle toiselle ihmiselle tai asialle hyvää.Herkkä ihminen saattaa pillahtaa itkuun lähes heti kun saa toiselta ihmiseltä negatiivista palautetta tai joutuu toisen raivon kohteeksi. Herkkä ihminen voi olla epävarma itsestään, tai voi toimiakin tämän ”palautteenantajan” peilinä, heijastaen hänen sisäistä maailmaansa; epävarmuutta, kipua ja pelkoa.
Herkät ihmiset ovatkin lähes aina parantajia. Heillä on kyky lukea ihmisen todellista olemusta, tunteita ja kipuja omalla kehollaan. Herkkä ihminen voi olla parantaja passiivisesti. Vain pelkästään kuuntelemalla toista ihmistä ja olemalla tilanteessä läsnä. Tai jos toinen on vain hiljaa, niin herkkä parantaja voi vain yksikertaisuudessaan tarttumalla toista käteen ja voi siten välittää parantavaa energiaa, ilman että edes ajattelee tekevänsä jotain tärkeää ja tarpeellista. Aina ei tarvitse edes tarttua ihmiseen vaan pelkästään istumalla viereen, astumalla toisen aurakenttään voi välittää energiaa, antaa, vain aurojen hoitaa aktiivinen työ. Uskomattoman tehokas parannusenergia on myötätunnon ja läsnäolon energia, silloin se tulee puhtaimmasta lähteestä, puhtaimmasta halusta auttaa toista.
Aito empaattisuus on minusta puhtainta valon energiaa ja herkkyys on yksi kauneimmista asioista maailmassa. Ihailen herkkien ihmisten kykyä antaa energian virrata puhtaana, aitona ja vapaana. Ihailen sitä, miten universaali rakkaudellinen energia ilmentyy herkissä ihmisissä. Herkkyys on kaunis lahja.
- Susu 💖
Kommentit
Lähetä kommentti