Kaikki tietävät sen tunteen, kun läheinen ihminen ei ymmärrä näkökantaasi tai tekemiäsi valintoja. Vaikka kuinka yrität selittää ja avata omaa näkökantaasi, niin se ei mene perille. Tulee hylkäämisen tunne, tulee pelko, että menetän tämän tärkeän ihmissuhteen.
Monesti ajatellaan, että ne suhteet, jotka eivät enää palvele sinua, niin niiden kuulunkin jäädä pois. Mutta jos se ihmissuhde on kaikkeni tärkeimpiä sinulle, niin miten selviät eteenpäin ilman häntä. Se tuki ja turva, joka sinulla on mahdollisesti ollut jo lapsuudesta asti, pyyhkäistäänkin pois - Menneisyydeltäsi ja sitä kautta tulevaisuudeltasi pyyhkäistään pohja, tuntuu, että olet yksin tässä, ja sinä aloitit riitelyn tuomalla oman näkökulmasi - Sinun valintasi ja vastuu on sinun- syy on siis sinun. Voinko vetää sanani takaisin? Voinko korjata tilanteen, jossa minä itse viilsin sen haavan välillemme?
Sanon usein, että ihmisen pitää olla totuudellinen ensin itselleen ja vain siten voi olla totuudellinen toisille. Jos feikkaat itsellesi, niin muutkin näkevät vain tämän feikatun olemuksen sinusta. Ja mitä siitä sitten seuraa kuin tämä maski murtuu ja todellinen sinä tulee esiin. Silloin tippuu kortealta.
” Olen pettynyt sinuun…”
Kun olemuksemme on tietynlainen, niin meille asetetaan tiettyjä odotuksia ja meistä tehdään olettamuksia. Kun et ole ollut aikaisemmin totuudellinen niin tämä oletukset ja odotukset perustuu siis valheelliselle sinulle. Kun heräät tästä valheesta ensi itse, niin huomaat, etteivät nämä odotukset sovi sinulle ollenkaan. Kun tämä paljastuu myös muille, tuotat heille suuren pettymyksen.
Vääristynyt minäkuva on voinut olla sinulla jo vuosia, vuosien ajan vääristynyt minäkuvasi on saanut rakentua, vuosien ajan sinusta on odotettu ja oletettu tietynlaisia asioita. Mitä kauemmin tämä on jatkunut, niin sen korkeammalta tiputaan, kun totuus sinusta tulee viimein esiin…
Outolintu siellä sateenkaaren juurella
Kun jollain tavalla poikkeat valtavirrasta, oli se sitten seksuaalinen suuntaus, elämänkatsomus tai erikoisempi ammatti, niin se voi olla suuremmalla osalle tuntemistasi ihmisistä shokki, kun se tulee julki.
Se minkä kuuluukin tulla esiin, niin se tulee kyllä, halusit tai et, tai mitenkä varovasti tahansa yritit edetä asian kanssa.
Itse olen tullut omasta henkisyys kaapistani ulos varvas kerrallaan jo vuosien ajan ja välillä miettii, että olisiko ollut parempi räjäyttää pankki kerralla. Elämäntilanteet ja ihmissuhteet ovat aina erilaisia, joten mitään yksittäistä ohjetta tai toimintasuunnitelmaa on hankala sanoa, muuta kuin sen, että kohtalosi nappaa sinut kyllä kiinni vaikka, kuinka juokset karkuun ja yrität piiloutua.
En ole valmis kertomaa kaikkia yksityiskohtia nyt, sillä oma henkilökohtainen elämänkatsomukseni on hieman arka paikka. Osa saattaa nyt tätä ihmetellä, kun sanon tämän, sillä teenhän aika paljon sisällöntuotantoa ja kierrän messuja luennoimassa. Nämä asiat toteutuvat suhteellisen turvallisessa ympäristössä, eli kuulijani ovat perehtyneitä asioihin, josta puhun. Mutta kun mennään henkilökohtaiseen elämääni, niin siellä ei ole kauheasti läheisiä ihmisiä, joille voi estottomasti puhua henkimaailmasta yms. ei niin valtavirran jutuista.
Vastikään ollut ystävänpäivä muistutti kuinka yksinäinen ihminen olen. Se ei ehkä näy päälle päin, niin kuin ei moni muukaan asia. Minulla ei koskaan ole ollut oikeaa ystävää – kavereita, kolleikoita ja ”hyvänpäivän” tuttuja paljonkin, mutta ei ystävää, jolle voi kertoa kaiken, aivan kaiken... Ihmiset, joilla on parasystävä, saavat tuntea suunnattoman iloni heidän puolestaan, sillä heillä on jotain äärimmäisen upeaa elämässään.💖
Sanon usein, että parasystäväni on aviomieheni, ja olen hänestä äärimmäisen kiitollinen, mutta hänellekään ei voi kaikesta puhua. Ja sitten on perheenjäsenet, jolle voi puhua monista asioista, mutta ei kaikesta, ei ainakaan henkimaailmasta. Tiettynä hetkenä olen äärimmäisen yksin. Vaikka voin jutella ihan kaikesta henkiauttajieni kanssa, niin hekään eivät voi korvata ihmiskontaktia - halausta, kosketusta.
Kun joku lähimmäisistä ja vähäisistä ihmissuhteistani on menossa karille, se nostaa pelon pintaan. Joku voi sanoa minua pelkuriksi, mutta pyydän häntä olemaan tuomitsematta, kun ei tiedä taustaa ihmisistä.
Myönnähän minä, että kyse on pelosta. Pelko ja ennakko- oletus ei takaa sitä, että tämä ihmissuhde päättyy siihen riitaan, se ei oikeastaan takaa mitään. Riita voi itseasiassa pitkässä juoksussa tehdä ihmissuhteesta vahvemman, sillä siitä on riitojen jälkeen poistettu kaikki valheellisuus. Pelkohan on ihmiselle se primitiivisin reaktio ja suojeluvaisto, se ei ole siis turha tai paha, mutta usein äärimmäisen vahva ja toimintaa estävä reaktio.
Kun uskallat astua yli pelkosi, pääset jo kiipeämään sinne sateenkaaren päälle ja olet jo matkassa kohti sateenkaaresi huippua ja se päätä, jossa se täydellinen onni on.
Ennen niin kirkas sateenkaarisilta muuttuu harmaaksi, huteraksi, natisevaksi ja harvaksi lautasillaksi
Kun peittelee täyttä totuutta itsestään, pitää sortua valkoisiin valheisiin ja osa totuuksiin. En ole voinut pitkään aikaan olla täysin totuudellinen siitä, mitä teen työkseni, missä olen ja kenen kanssa. Syyt ovat pitkälti siinä, että tätä henkistä puolta minusta ei ymmärretä eikä hyväksytä lähipiirissäni.
Onhan se trendikästä sanoa, että luennoin, koulutan, bloggaan ja teen sisällöntuontantoa someen, mutta kun kysellään tarkemmin niin sitten saattaa päästä valkoinen valhe työni tarkemmasta sisällöstä, riippuen siitä kuka kysyy. Valheet, pienetkin ovat valheita ja ne himmentävät sateenkarrisiltani loistoa.
Aikaisemminkin kuin tein vain kosmetologintyötä, siinä ei ollut mitään sellaista mitä olisi pitänyt peitellä, pois lukien vaitiolovelvollisuudet asiakkaan asioihin liittyen. Se on ja oli ”tavallinen ammatti”, sen työn ymmärsi jotenkuten kaikki, jolle siitä kertoi.
Nyt kun puhun meedion ja näkijän työstä olen joko hullu, huijari tai liittynyt johonkin kulttiin.
Kun ei ole sataprosenttisesti se mitä on, niin se vetää oman värähtelynkin alas. Minulla oli riitaa läheisen ihmisen kanssa loppuvuodesta, ja kaikki ei ole väillämme korjaantunut, kun on yrittänyt unohtaa koko riidan ja olla niin kuin ennen sitä asiat olivat. Mutta sitä vanhaa, valheellista verisota minusta ei saa enää takaisin.
Pitääkö minun vaan toivoa ja odottaa, että suhde korjaantuu paremmaksi itsekseen, riidellä lisää vai yrittää unohtaa koko asia ja teeskennellä ettei mitään tapahtunut? Tällä hetkellä mikään näistä ei ole mielestäni hyvä vaihtoehto.
Sitä kuvitteli tietävänsä mitä haluaa. Mikä on elämäntehtäväni, mikä on tarkoitukseni. Nyt tuntuu, että sateenkaaripolkuni on harmaa, mikään ei tunnu miltään, mikään ei sykähdytä, mikään ei resonoi.
Henkiauttajat ovat etäällä, mielessäni on hiljaista, en kuule heidän kuiskauksiansa, en tunne heidän kosketuksiansa. He hoitavat kyllä työnsä, kun heitä tarvitaan asiakastilanteissa. Mutta musta tuntuu, että tästä henkilökohtaisesta suosta mun täytyy rämpiä itse ylös. Eli toisin sanoen meediokykyni toimii, mutta en itse kuule heiltä itseäni koskevia asioita. On siis pärjättävä itse.
Tiedostan, että oppaat ottavat etäisyyttä silloin kuin opastettava tarvitsee sitä, eli minun pitäisi siis oppia ja oivaltaa nyt jotain merkittävää ihan itse. Mitäköhän se voisi olla…?
Se, että sanotaan, että ovet avautuvat ja kaikki manifestoituu itsekseen, kun on oikealla polulla, mutta nyt minun täytyy sanoa rehellisesti, että ajatukseni aiheesta on enemmän sitä luokkaa, että tämä valonpolun helppous on yksi iso ”self help- huijaus”. Paskat sanon minä… (ja jotain muuta painokelvotonta tekstiä..)
No, tiedostan oman menttaliteettini. Mikään mikä on liian helppoa ei sovi minulle, mutta joskus tuntuu siltä, että olis ihan kiva välillä päästä vähän helpommalla tällä valontyöntekijän polulla.
Viime aikoina on käynyt mielessä, että palaan takaisin vanhaan ammattiini. Olisin onneton siinä, mutta olisi helpompi ammatti toteuttaa. Koskaan elämässäni en ole valinnut ammattiani rahan tai helppouden perusteella, vaan sen mielekkyyden, joten on aika selvää, että vanhaan elämään en palaa, vaikka se olisi se loogisesti helpompi valinta.
Jopa elämänkatsomukseni suhteen, totesin ääneen, että jos olisin liittynyt helluntailaisiin, niin sekin olisi helpompaa kuin olla tarot- tulkitsija.
Mitenkä sateenkaarisiltani käy? – Romahtaako se painoni alla vai osaanko astua kaikkien heikkojen kohtien ohi?
Kun mikään ei suju helposti, niin sitä miettii, onko koko valotyö- yritystoiminnassani mitään järkeä? Valotyöammatteja usein glamorisoidaan vaaleanpunaiseksi glitteriksi, joka menee hyvällä fiiliksella ja johdatukselle eteenpäin. Missä on se johdattava valo yrityksessäni? Tuntuu, että olen eksynyt kurssiltani nyt pahasti, missä se majakka on? Mihin minun pitää panostaa ja mihin keskittyä? Rahaa on huonosti ja perhe pitää ruokkia. Missä on johdatus, missä onnenkantamoinen kuin sitä eniten tarvitsee?
Välillä kun olet nähnyt paljon vaivaa jonkin asian eteen ja sillä ei ole niitä vaikutuksia, jota on toivonut, niin pettymys on suuri. Se on energeettinen noidankehä. Yrität kehitellä jotain, että tulee itselle hyvä mieli, asiakkaille tarjotaan jotain uutta ja hyödyllistä, ja jotta itselle tulisi onnistumisenkokemus ja korkeampi värähtelytaajuus. Mutta, kun sitä onnistumisenkokemusta ei tulekaan niin sitä vajoaa edellistä syvempiin vesiin. Tulee fiilis, että pistän pillit pussiin ja suuntaan työkkäriin, annan olla koska kaikki oli niin haasteellista.
Onko kyse siitä, että kun yrittää ns. väkisin eli oikeasti koittaa suunnitella ja tehdä jotain, niin kaikki meneekin sitten päin hel*ettiä. - 3D maailman lainalaisuudet ja henkiset mielenkiinnot eivät useinkaan kulje käsikädessä. Joten se, että jättää kaiken sattuman varaan, heittäytyy virran vietäväksi ja luottaa, ei ole mielestäni aina mahdollista. Ei siitäkään syystä, että tämä Tellus on kokemusten, vastuun ja oppimisen paikka. Jos vaan lillumme täällä ottamatta vastuuta mistään mitä teemme tai sanomme, niin mihinkä se meidät vie? Mitä sielullemme, sielunpolullemme ja sielunoppiläksyillemme silloin tapahtuu? Se siitä valotyöyrittäjyyden glitterpilvestä…
Näin alkuvuodesta tulee niitä energioita, että miettii mihinkä suuntaa tänä vuonna suunnitelmansa, mitä aikoo saavuttaa tänä vuonna? Mihinkä aikoo osallistua tänä vuonna? Viime vuonna (2023) saavutin aika monia tavoitteita ja toteutin monta suunnitelmaa. Nyt vuodelle 2024, ei ole mieleeni kauheasti tullut tavoitteita. Mitä olisi ne uudet asiat, joita haluan kokea nyt? Pitäisikö vaan antaa olla ja lillua tämä vuosi, koska suunnitelmia ei kovinkaan ole? Kuulostaa ihan kivalta... ”Hei! Kuka maksaa sen lillumisen?!”
Plääh….
Ja tässä vaiheessa kirjotustani mietin, että oliko tässä blogikirjoituksessa mitään järkeä? Pelkkää aivopiereskelyä... Onko blogini olemassaololla mitään järkeä? Vaikka sitä on kohta luettu 50 000 kertaa tähän mennessä, niin silti kysyn mikä järki, mikä hyöty….
Epäonnistunto tässä minä vai henkiauttajani kun eivät onnistuneet ohjaamaan minua mihinkään järkevään. Järkevyys on tietysti subjektiivinen käsite ja meidän rajoittuneen mielemme tuotos, siinä missä hyvyys tai pahuus käsitteenä.
Jos sitä hurahtasi uskoon ja alkaisi pitää kaikkea ”new age ”saatanallisena ja pyyhkäistä tämä blogi, youtube-kanava yms, sometuotantoni taivaan tuuliin. Silloin olisi ainakin tavoite selvä; Käännyttää kaikki muutkin samaan uskoon ja pelastaa koko maailma vääräuskoisilta. Siinä olisi työmaata, niin paljon ettei ehtisi miettimään ja kyseenalaistamaan mitä on tekemässä... No onneksi eräs seuraajani kiitti minua juuri tällä viikolla siitä, että olen kirjoittanut blogia, jota hän on lukenut viime päivät ja kertoi odottavansa jo innolla uusia tekstejä. Suoraan sanottuna alkoi omatunto soimata, kun en ole kirjoittanut ainuttakaan blogijuttua n. 9 kuukauteen.
Olen kyllä ajatellut, pitäväni youtubesta taukoa, niin voisin keskittyä enemmän kirjoittamiseen. Monet sosiaalisen median kanavat vaativat hektistä läsnäoloa, jatkuvasti pitää tuutata eetteriin uutta sisältöä, aina huippukontenttia, joka kerää sitä ja tätä jotta algoritmit tykkää, muuten kanavasi häviää kaiken muun materiaalin sekaan.
Jotta löytää tukevan sateenkaarisillan, niin pitääkö tässä kohtaa kääntyä ympäri, palata huteralta sillalta takaisin alas ja aloittaa kiipeäminen kokonaan alusta, välttää niitä tietämiään sudenkuoppia? Vai jatkaa edelleen huteralla alustalla rämpimistä eteenpäin sellaisena kuin polku nyt on? Vai valita aivan uusi sateenkaarenalkupää?
Jospa kärsinkin tällä hetkellä sisällöntuottajan burnoutista? Palo kirjoittamiseen on ollut jo jonkin aikaan, sillä kirjoittaessa saa pysähtyä, pohtia ja palata vaikka udelleenkin tuotoksensa pariin myöhemmin, palata uudelleen ja uudelleen tai antaa vaan ajatusten liukua sanoiksi ja numeroiksi meditatiivisen naputuksen siivittämänä.
Tavallaan paluu valkoisen peuran alkujuurille kutsuu…💖 Minun pitääkin kysyä itseltäni mitä valkoisen peuran seuraaminen minulle itselleni merkitsee, nyt, nyt tässä hetkessä?
Kylläpä nyt on varsinaista aivopiereskelyä tämä teksti. 😃 Ihanaa, sillä tähän mennessä on tullut itkettyä ja tullut vitutuksen synkkä aalto, jonka yli pyyhkäisyn jälkeen sitä pääsi paljon syvällisemmille vesille tutkiskelemaan miltä tuntuu ja mitä ajattelee. Samaan ei pysty 15 sekunnin pikavideo tiktokissa 😊
Blogin kirjoittamisen hienouksia on se, että voin käyttää koko päivän kirjoittamiseen, ottaa välissä päiväunet ja ruokatauot ja jatkaa taas kirjoittamista. Tai palata vasta pidemmän ajan päästä tuotoksensa pariin. Korjata, muuttaa, liittää ja leikata helposti. Kaikessa sisällöntuotannossa ei ole samanlaista vapautta.
No, mitäs nyt sitten? Ehkä alan oikeasti kirjoittamaan sitä ”näkijän kirjaani” jonka ensimmäisen sivun sain aikaiseksi viime syksynä 😂 Tai kuten viimmeksi sanoin eräälle tuttavalle, että se kirja elää omaa elämäänsä ja muotoutuu lopulliseen muotoonsa vasta vuoden parin päästä, ehkä vasta myöhemminkin, joten älkää ainakaan odottako sitä tänä vuonna 😊
Voisin ainakin aloittaa uuden blogisarjan, joka käsittelee keskusteluita, joita olen käynyt kuolleiden kanssa. Se aihe tuli jo kuukausia sitten ja se oli vainajahenkien toivomuskin, että kirjoittaisin näitä keskusteluita kaikkien saataville. Viimeiset viikot olen miettinyt tätä asiaa usein.
Se ei ehkä tuota penniäkään rahaa, eikä edes euroa, mutta ainakin sillä kirjoittamisella olisi tarkoitus. Olkoon se vaikka viimeinen palvelus tämän elämän jättäneille sieluille, joita joku johdatti juuri minun luokseni. 💖
Kiitos Lukemisesta 💖
💓 Jos joku hyötyi kirjoituksestani, niin kirjoitukseni tuotti tulosta ja se täytti tehtävänsä.💓
Tervetuloa toistenkin lukemaan blogiani. Parhaiten saat tiedon uudesta postauksestani liittymällä blogin lukijaksi. Julkaisen blogini myös omilla facebook- sivuillani facebook@seuraavalkoistapeuraa.
Kaikki palveluni ja yhteistietoni löydät kotisivuiltani https://seuraavalkoistapeuraa.johku.com/#
Youtube: valkoinen peura: https://www.youtube.com/channel/UCCJ5mXQl1CXpdlF0VZKcgkg
Instagram: seuraavalkoistapeuraa.
Tiktok: @seuraavalkoistapeuraa.
Terv. Susu 💓
Kommentit
Lähetä kommentti