Koulukiusaaminen aiheuttaa paljon tunteita, sillä monella on aiheesta omakohtaisia kokemuksia. Pikemminkin niin, että harvinaisempia on ne lapsuustarinat, joissa ei kiusaamista ole ollut missään muodossa. Onkin hyvin yksilöllistä, miten kukakin suhtautuu koulukiusaamisasiaan. Tässä muistutan, että tämä on henkilökohtainen blogini, joten puhun asioista omasta näkökulmastani käsin.
Mennyttä, Nykyhetkeä ja Tulevaa
Näinä päivinä tulee tasan 20 vuotta siitä, kun itse päätin peruskoulun. Oma tytär päättää alakoulun muutaman päivän päästä ja siirtyy ensi vuonna yläkoulun puolelle 7 luokalle, nuorempikin ei enää pikkukoululainen, kun siirtyy jo kolmannelle luokalle. Tulevat 3 seuraavaa vuotta jännittävät likan kohdalla eniten, koska omassa lapsuudessa yläaste oli koulukiusaamisen näkökulmasta ne haasteellisemmat vuodet. Silloin nuori ajattelee olevansa jo isompi ja tietäväisempi ja pahimmat murrosikä vuodetkin sijoittuvat usein juuri tuohon aikaan, jolloin nuori hakee paikkaansa maailmassa kokeilemalla rajoja ja kapinoimalla.
Minua ei oikeastaan huoleta likan kapinointi vaan niiden koulukiusaajien kapinointi, joiden uhrina tyttöni on ollut viimeisen vuoden aikana. Sillä lähes aina kiusaaminen muuttuu ajan kanssa pahemmaksi ja saa uusia piirteitä, esim. somekiusaaminen on sellainen, jota odotan mahdolliseksi tulevaisuudessa. Meidän tyttö on osoittanut paljon omaa henkistä vahvuutta ja rohkeutta kiusaamistilanteissa. Koulukiusaamisen alkoikin siitä, kun meidän tytär puolusti kaveriaan kiusaajia vastaan, jonka jälkeen meidän tytöstä tuli myös kiusaajille uusi kohde, eli se perinteinen kaava, kun puutut, niin kärsit. Tyttö on kuluvan vuoden aikana osoittanut omilla teoillaan olevansa fiksumpi ja rohkeampi, kuin minä aikanaan olin ja olen hänestä tänään todella ylpeä.
Meidän tyttö on ollut aina ”henkisesti ikäistään vanhempi”, eli hänen kanssaan on käyty keskusteluita sellaisella tasolla mitä, ei yleensä sen ikäisen kanssa käydä. Toki maailma on muuttunut minun nuoruudestani hyvin paljon; internetin ja tekniikan vallankumous, sukupuoli-identiteetti kysymykset yms. Nykypäivän lapset ovat mieleltään avoimempia ja mm. sosiaalinen media on mahdollistanut globaalisuuden = eli kulttuurien, ajattelunmallien, uskontojen ja kielen oppiminen ja ymmärtäminen on helpompaa, kun tieto on nykyään helpommin saatavilla ja on mahdollisuus vastavuoroiseen ajatusten vaihtoon anonyymisti ja maailmanlaajuisesti. Eli koska maailma muuttuu, niin myös ihmisten suhtautuminen maailmaan muuttuu. Kuitenkaan tämä ei poista täysin ihmisen perusajattelua, eli vaikka maailma muuttuisi suvaitsevammaksi päivä päivältä, niin
- ”Niin kauan kuin ihmisen aivot eivät muutu, niin niin kaunan on alfoja ja alistujia, sekä muutama reebeli siinä sivussa.” – Susu.
Tarkoitan tällä sitä, että meillä on jo muinaisena aikana tarvittu niitä johtajia ja alistujia, jotta yhteisö toimii tietyllä tavalla. Se on ollut elinehto koko ihmiskunnan historian ajan ja se on meidän aivoihimme ihmisen kehityksen aikana rakennettu toimintamalli. Eli vaikka kuinka ruusuisen ihana on ajatus kultaisesta ajasta, joka on vain lovea ja lightia, eli kukaan ei satuta toista fyysisesti tai henkisesti, niin minun on vaikea uskoa, että miljardien vuosien kehitysmalli, vaan pyyhkäistäisiin pois jonain päivänä. Uskon siis siihen, että valistustyö vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, mutta en usko siihen, että se kokonaan poistaa ongelmaa.
Kun oma lapsi kärsii koulukiusaamisesta, niin se väistämättä nostaa omat kokemukset esiin.
Ollakko vai eikö traumatisoitunut?
Koulukiusaaminen on kiusaamisen muoto, jossa on monia eri toimintamalleja; karttaminen ja syrjinen, varastelu tai muu taloudellinen hyväksikäyttö, ilkivalta, henkinen väkivalta kuten nimittely, fyysinen väkivalta ja sillä uhkailu, seksuaalinen ahdistelu ja kiusaaminen, joka tapahtuu sosiaalisen median kanavia hyväksikäyttäen.
Myös kiusaamisen määrä vaihtelee, joku voi laskee kerrat omien käsiensä sormilla ja joku kärsii kiusaamisesta joka päivä ja monta vuotta, pahimmillaan se alkaa jo ensimmäisellä koululuokalla tai päiväkodissa.
Joskus käy myös siis niin, ettei kaikki miellä sitä kiusaamiseksi mikä toisen mielestä on kiusaamista, eli toiselle se voi olla vain leikkimielistä härnäämistä, pientä vittuilua ja toinen on niin tosikko, että ottaa kaiken tosissaan mitä sanotaan.
Joten se, että traumatisoituuko kiusaamisesta vai ei, on hyvin yksilöllistä. Omalla kohdallani voin sanoa, että kyse on ollut asenteesta, alkaako ja antaako itsensä traumatisoitua vai haistattaako asialle mielessään pitkät vitut!
Omalla kohdallani kiusaaminen oli sanallista eli lähinnä nimittelyä, haukkumista, vitsailua minun kustannuksellani, syrjimistä, karttamista ja myös oman kiltteyteni hyväksikäyttöä. En muista, että olisin ikinä itkenyt tai kertonut siitä aikuisille, se oli minusta, vain normaalia lasten käytöstä. Ainut mitä kadun omassa käytöksessäni, on se, että myös minä olen sortunut sanalliseen kiusaamiseen, koska se oli keino välttyä siltä, että minua kiusattaisiin enempää, eli liityin kiusaajien joukkoon. Ja kun kiusaajilla oli uusi kohde, niin minun oli helppo siirtyä takavasemmalle. Onneksi en kuitenkaan koskaan omasta aloitteestani aloittanut mitään kiusaamistoimia, vaan aina joku osasi olla minua ilkeämpi ja hyökkäävämpi suustaan.
Noo. Kiusaajilla oli tapana myös liittyä minun seuraani, kun heillä oli yksinäistä tai vaikeaa oman ”kaveriporukan” kanssa. Eli tästä voi päätellä sen mitä usein sanotaan = kiusaajilla on huono itsetunto ja he petaavat, vaan omaa paikkaa laumassa omalla huomiota herättävällä käytöksellä. Ja kun on yksin, niin on todella yksin ja etsitään sitä paikkaa uudelleen jostain muualta. En kuitenkaan kääntänyt selkääni kenellekään kiusaajalle, oliko se sitten sitä, että olin iloinen siitä, että nyt kelpaan seuraksi, vaikka ennemmin en kelvannut. Koska itselleni ei ollut mielenkiintoa kiusata ketään vaan ajankuluksi, koska oli paljon hauskoja leikkejä ja juttuja koettavaksi ja kerrottavaksi, niin ainakin hetkellisesti oli pienessä koulussamme rauha maassa, vaikka pinnan alla kyti taas seuraava konflikti, joka odotti leimahtamistaan.
20 vuotta myöhemmin – Kahvia kiusaajalle
Koska en ole ollut juuri koskaan se hyökkäävämpi puoli, niin yleensä asiassa kuin asiassa, annan mieluummin tomun laskeutua ja asia unohdetaan kokonaan, koska miksi kaivella vanhoja luita, mutta jos jotakin on pakko käsitellä oman mielenrauhan vuoksi, niin se otetaan puheeksi, kun sille löytyy sopiva aika. Joskus tosin käy niin, ettei sitä aikaa koskaan löydy ja se ihmissuhde katkeaa siihen.
Muutamia viikkoja sitten. Kohtasin pahimman kiusaajani yläaste ajoilta. Osasin arvata jo etukäteen, että hyvin isolla todennäköisyydellä kohtaan hänet, sillä olin tarjoilemassa hänen isovanhempiensa hautajaisissa.
Asiakaspalvelu työssä yleensä aina pitää hymyillä ja käyttäytyä asiallisesti asiakkaista kohtaan. Toki on myös mahdollisuus vääntää naamansa norsun vitulle aina hymyn ja puhumisen välissä, olla katsomatta silmiin ja viestiä äänenpainolla, että ”inhoan sinua edelleen ja ikuisesti”. Harjoittelukysymys.
Mitenkä siis päätin tehdä? – Kantaa kaunaa loppuikäni vai jatkaa elämää eteenpäin antamalla mielessäni hänelle anteeksi, vaikka hän ei itse ymmärrä sitä ääneen pyytää. Vai olisiko minun pitänyt sääliä häntä sen tilanteen vuoksi missä kohtasimme?
Hymyilin ja sanoin: - "Näistä pikku tytöistä taitaa olla osa sun?”
Kyllä, kyseisestä pojasta oli tullut 3;n nätin pellavapäisen tytön isä. Oikein vilkkaita ja elämäniloisia tyttöjä pyöri keittiön pöydän ympärillä muitten lasten kanssa ja kaunis vaimokin syötti nuorimmaistaan syöttötuolissa. Vanhimmasta tyttöä haastattelin sen verran, että hän odotti innolla ensimmäisen koululuokan alkamista tulevana syksynä.
Annoin tytöille kakkua ja mehua ja ajattelin mielessäni, että näillä tytöillä tuskin on aavistustakaan mikä kusipää oma isä on ollut lapsena. Typerin teko olisi ollut se, että olisin kertonut vaimolle ja lapsille astioita korjatessa ja jutellessa, että;
- ”Joo, kyllä me tunnetaan ennestään. Ollaan vanhoja koulukavereita ja mua vituttaa vielä tänäkin päivänä eniten se, etten uskaltanut vetää isäntää turpaa itseni ja monen muun tytön ja pojan puolesta, mitä hän kiusasi koko yläasteen ajan. Ja hän on vielä niin tyhmä, ettei tajua tai uskalla pyytää keltään niiltä kiusatuilta anteeksi omaa käytöstään.”
Ei. Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee!
Oli siis selkeästi nähtävissä, että hänen elämänsä rullaa eteenpäin ihanaa lapsiarkea ja hän kertoi ylpeydellä, että vanhimmainen osaa ja kirjoittaa ja laskea vaikka ei koulussa vielä olekaan. Käytiin siinä läpi omien lasten iät, omat työpaikat ja asuinpaikat, sitä normaalia aikuisten ihmisten keskustelua. Ja vaikka ei sanottukaan mitään niin hymyilimme kun katseemme kohtasivat tilaisuuden aikana. Se taisikin olla eka kerta kuin kyseinen henkilö hymyili minulle oikeista syistä.
Nämä olivat myös erikoiset hautajaiset siitä, että siellä naurettiin paljon ja vieraat olivat iloisia. Vainajien toivomus oli ollut, että heidän hautajaisissaan ei itketä, vaan kuunnellaan tanssimusiikkia ja kerrotaan hauskoja muistoja, lapset söivät sipsiä ja karkkia.
Vanhan koulukaverini silmissä ei ollut kyyneleitä, vaikka olikin menettänyt mummunsa ja vaarinsa samaan aikaan. Eli olisiko minun pitänyt siis kiusaajaani sääliä, kun hänellä on nyt hieman vaikeaa? Mielestäni oli parempi jättää suruvalittelut väliin ja olla iloinen hänen puolestaan, että hänellä elämä oikein mallillaan ja rakastava perhe ympärillä, katsoa elämää eteenpäin ja selvitä vaikeista ajoista.
Tarinan opetus
Ja mitä ajattelen pahimmasta kiusaajastani nyt? Minusta hän vaikutti oikein hyvältä isältä ja aviomieheltä. Eli sanompa suoraan, että siitä kaikkien inhoamasta kusipääpojasta oli sittenkin tullut oikea mies, (vaikka en olisi heti uskonut). Tarinan opetus onkin, se että ihmisellä on aina mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi - oppia kantamaan vastuuta, oppia rakkautta ja myötätuntoa toisia kohtaan. Oma asenne ratkaisee paljon omassa elämässä, oletko uhri vai selviytyjä.
Muutama vuosi sitten opin erään asian, jota olen sen jälkeen pitänyt omana elämänohjeenani:
– ”Kun riitelet jonkun kanssa, niin mieti sen jälkeen, onko kaunasta mitään HYÖTYÄ?”
Voi sitä mököttää ja kiukutella, jos siitä on jotain hyötyä lopputuloksen kannalta ja voi sitä pistää välitkin poikki, jos se oikeasti suojelee sinua. Mutta voi myös antaa anteeksi ääneen tai mielessään, niin kuin minäkin annoin tälle kiusaajapojalle ja omalle sisäiselle lapselleni – Se oli polku, joka meidän molempien piti kulkea ja me molemmat opimme siitä.
Ja mistäkö tiedän, että hänkin oppi läksynsä? Tapasimme nimittäin kerran aikaisemmin yläasteelta pääsyn jälkeen, yläasteen 10 -vuotis luokkakokouksessa erässä bilepaikassa 10 vuotta sitten. En tiedä kuka, mutta joku meidän luokkalaisemme, oli sanonut suorat sanat tälle pojalle silloin. Nimittäin tämä kiusaaja tuli minun jutuilleni ja kysyi:
- ”Sano ny säkin Susanna, että olinko mä tosiaan, niin kusipää silloin yläasteella, ku kaikki täällä niin sanoo?”
- ”No…. Kyllä sä olit.”
- ”Auts, tuo sattu aika lailla suoraan kasvoihin.” Hän sanoi ja käveli pois lonkerotölkkinsä kanssa.
Pitäisiköhän järjestään 20 -vuotis luokkakokous….?
Kiitos Lukemisesta <3
💓 Jos joku hyötyi kirjoituksestani, niin kirjoitukseni tuotti tulosta ja se täytti tehtävänsä.💓
Tervetuloa toistenkin lukemaan blogiani. Parhaiten saat tiedon uudesta postauksestani liittymällä blogin lukijaksi. Julkaisen blogini myös omilla facebook- sivuillani facebook@seuraavalkoistapeuraa.
Kaikki palveluni ja yhteistietoni löydät kotisivuiltani https://seuraavalkoistapeuraa.johku.com/#
Youtube: valkoinen peura: https://www.youtube.com/channel/UCCJ5mXQl1CXpdlF0VZKcgkg
Instagram: seuraavalkoistapeuraa.
Tiktok: @seuraavalkoistapeuraa.
Terv. Susu 💓
Kommentit
Lähetä kommentti